Leirikoulublogi: Ympäristökasvatusta leirikoulussa!

Ympäristökasvatuksella pyritään tukemaan sellaista elinikäistä oppimisprosessia, että ihmisten ja ihmisyhteisöjen arvot ja toimintatavat ovat linjassa kestävän kehityksen kanssa. Kasvatuksella pyritään kehittämään oppilaiden tietoja ja taitoja, jotta he oppisivat ymmärtämään kestävän kehityksen merkityksen koko maapallon tulevaisuuden kannalta. Lapsista ja nuorista tulee kasvattaa elintavoiltaan ympäristövastuullisia. Samalla vahvistetaan lasten ja nuorten luontosuhdetta ja luodaan valmiuksia kestävään elämäntapaan. YK:n ympäristökonferenssissa Tbilisissä vuonna 1977 hyväksytyt ympäristökasvatuksen tavoitteet ovat edelleen käyttökelpoisia perusperiaatteita: Kasvattaa selvään tietoisuuteen ja huoleen taloudellisten, sosiaalisten, poliittisten ja ekologisten tekijöiden riippuvuudesta toisistaan kaupunki- ja maalaisympäristössä. Mahdollistaa jokaiselle ihmiselle sellaisten tietojen, arvojen, asenteiden, sitoutumisen ja taitojen saaminen, joita tarvitaan ympäristön suojeluun ja parantamiseen. Luoda yksilöille, ryhmille ja koko yhteiskunnalle uusia ympäristöön liittyviä toimintamalleja.

Opetussuunnitelmissa käytetään pääasiassa termiä kestävän kehityksen kasvatus, joka sisältää kaikki sen eri ulottuvuudet. Kestävän kehityksen kasvatus on myös rinnakkainen käsite ympäristökasvatukselle, sillä niiden tavoitteet ovat samoja. Joskus kuitenkin on ollut nähtävissä, että käsite ympäristökasvatus tarkoittaa enemmänkin pelkästään kestävän kehityksen ekologista ulottuvuutta. Tämä näkyy selkeästi koulujen ympäristökasvatusprojekteissa.

Suomen leirikouluyhdistys oli ensimmäinen järjestö, joka otti käyttöön termin ympäristökasvatus. Tämä on tietenkin varsin ymmärrettävää, sillä ympäristökasvatus tapahtuu luonnollisimmin juuri aidoissa ympäristössä, ei pelkästään luokkahuoneissa. Pian tämän jälkeen perustettiinkin Suomen Ympäristökasvatuksen Seura, joka toimii alan asiantuntijajärjestönä. Molemmilla mainituilla järjestöillä on samat kasvatukselliset tavoitteet. Suomen leirikouluyhdistys on korostanut jäseninään oleville leirikoulutoimijoille ympäristökasvatuksen merkitystä. Tämä on tapahtunut sekä materiaalien että koulutuksien muodossa. Periaatteena tulee olla se, että jokainen leirikouluja vastaanottava keskus toimii itse niin hyvin kestävän kehityksen mallina, kuin mahdollista. Tällainen mallintaminen on jo sinänsä tärkeä impulssi leirikoulussa vierailevalle luokalle.

Opettajille: Tervetuloa lähimpään yhdistyksemme jäsenenä olevaan leirikoulukeskukseen toteuttamaan ympäristökasvatusta käytännön tasolla!

Takaisin