MIKSI LÄHTEÄ LEIRIKOULUUN?

Leirikoulu on vuosien saatossa vakiintunut monen suomalaisen opettajan tärkeäksi työvälineeksi. Emme kuitenkaan osaa vieläkään nähdä riittävästi kaikkia leirikoulun mahdollisuuksia ja hyötyjä. Onnistuneen leirikoulun peruselementtejä ovat luonto, seikkailu ja elämyksellisyys. Leirikoulu on hyvin suunniteltuna tehokas tapa opiskella koulun ulkopuolella. Suomessa on tällä hetkellä kattava leirikoulukeskusten verkosto, joten ei tarvita välttämättä kaukaa haettavia kohteita. Tehokas leirikoulu voidaan järjestää lähellä ja pienin kustannuksin.

Luonto on erinomainen opiskelutila. Sitä kannattaa hyödyntää opintokäynteinä, luontopäivinä ja leirikouluina. Se antaa myös mahdollisuuden toteuttaa kaivattua kokonaisopetusta. Ennen kaikkea se antaa myös mahdollisuuden kokemusten ja elämysten kautta pääsemään sellaiseen oppimisilmastoon, jota luokkahuone ei koskaan voi korvata. Luonto on avoin oppikirja ja ehdottomasti paras oppimateriaali myös ympäristökasvatukseen. Luonto antaa myös elinvoimaa ja tasapainottaa mielenlaatua. Se loihtii myös itsestään erilaisia virikkeitä luovaan toimintaan. Lyhyesti sanottuna: luonto on kasvun paikka! Mikä estäisi koulua käyttämästä tällaista tilannetta hyväkseen?

Leirikoulua voidaan käyttää myös ympäröivän yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja kulttuurin käsittelyssä. Suomen leirikouluyhdistyksen jäseninä olevat leirikoulutoimijat ovat valmiit auttamaan opettajaa monipuolisen ja elämyksellisen leirikoulun toteuttamisessa.  Niihin kannattaa olla yhteydessä ja sopia opettajan ja luokan toiveiden mukaisesta leirikoulun ohjelmasta, joka voi sisältää sekä luonto- että kulttuuripainotteista ohjelmaa. Leirikouluun kannattaa aina sisältää myös sosiaalisia aktiviteetteja, kuten ryhmäytymistä. Tällä toiminnalla on pitkäkestoinen vaikutus, sillä opettajilta saatujen palautteiden mukaan leirikoulu on selvästi vaikuttanut luokkahengen kohoamiseen ja järjestyshäiriöiden vähenemiseen.

Leirikoulu sopeutetaan osaksi opetussuunnitelmia, joiden tavoitteet on määritelty tarkasti.  Opetuksen sisällöt ja työtavat jäävät sen sijaan aina yksityisen koulun ja pitkälti opettajan omaan harkintaan. Tätä seikkaa kannattaa käyttää hyväksi. Erityisesti opettajalla on leirikoulussa selkeästi paremmat mahdollisuudet tiedollisten ja taidollisten tavoitteiden lisäksi keskittyä kasvatuksellisten tavoitteiden saavuttamiseen. Leirikoulussa opettaja ja oppilaat pääsevät helposti tutustumaan toisiinsa. Opettajalla on lisäksi mahdollisuus tarkastella luokkansa oppilaiden keskinäisiä suhteita ja sosiaalisuutta. Tällaista mahdollisuutta ei normaali kouluelämä juurikaan tarjoa. Väittäisin, että monet kouluelämää näinä päivinä haittaavat asiat, kuten koulukiusaaminen, syrjäytyminen ja koulupinnaus voitaisiin minimoida, jos otetaan käyttöön nykyistä enemmän leirikoulun kaltaista oppilaiden sosiaalista toimintaa.

Jos olet luokanopettaja, on sinulla erittäin hyvä mahdollisuus eri oppiaineiden väliseen integraatioon ja opetuksen eheyttämiseen juuri leirikoulussa. Leirikoulu on mahtava projekti, johon voivat osallistua myös oppilaiden vanhemmat. Tällainen projekti tarjoaa siten oivan mahdollisuuden kodin ja koulun yhteistyölle.

Tervetuloa leirikouluun!

Juha Kuronen
Hallituksen puheenjohtaja

Suomen Leirikouluyhdistys on perustettu vuonna 1975 ja juhlii tänä vuonna 45-vuotista taivaltaan.
Merkkivuoden kunniaksi julkaisemme 45 hyvää syytä lähteä leirikouluun.
Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa, niin kuulet kaikki 45 hyvää syytä!

Facebook: Suomen Leirikouluyhdistys 
Instagram: @leirikouluyhdistys

Takaisin